Thursday, 31 May 2007

Kesäkauden sisäänajotilaisuus Alppipuistossa 9.6.

Nyt kun kesä vihdoin ja viimein päätti saapua koleaan koto-Suomeemme, on aika osoittaa kiitollisuutemme viettämällä aikaa ulkona. Tai ainakin se kuulostaa hyvältä verukkeelta järjestää blogimiitti. Inspiraationa toimii mahdollisuus sulkea ympyrä jonka matka alkoi Alppipuistossa viime elokuussa kun menetin blogimiittipoikuuteni.

Varaa siis kalenteristasi kesäkuun 9. päivä kuluvaa vuotta ja suuntaa silloin askeleesi Alppipuistoon, Amfi-teatterin läheisyyteen.

Ajattelin että, jos sää on hyvä eli ulkoilukelpoinen, voisi aloittaa jo kolmelta päivällä. Näin ehtii nauttia enemmän kuin illan viimeisistä auringonsäteistä. Itse ajattelin myös pakata mukaan kertakäyttögrillin sekä siihen sopivaa apetta - aitoon piknik-henkeen.

Mikäli keli on kurja, myöhempi ajankohta - esim. klo 18:00, mielipiteitä? - lienee fiksumpi ja kohdekin silloin puiston sijaan jokin tarkoitukseen sopiva ravitsemusliike. Esimerkiksi lähes Alppipuiston kyljessä oleva Weeruska joka palveli onnistuneesti samaa tarkoitusta talvisempaan vuodenaikaan.

Eikä sitten muuta kuin: Nähdään siellä!

12 comments:

Takaisin Kallioon said...

Eipä sitä lomalaisella muutakaan tuolloin ole, joten mikä tahansa aika sopii. :)

Anonymous said...

Kannattaisiko rajata vähän tarkemmin, Alppipuisto on aika iso... Amfiteatteri ehkä?

Bittimartta said...

Juu, Amfi just on se Niken miittipoikuuden menettämispaikka.
----------
Minä tulen suoraan Lukupiiristä Hyvinkäältä n. klo 19 maissa. Yritän onkia jonkun puhelinnumeron, että olen tietoinen missä milläkin hetkellä olette.

Nikke said...

Juu, Amfi-teatterin lähiympäristö minulla oli mielessä. Lisäsin sen tuohon tekstiinkin.

Tris said...

Juu, uskoisin tulevani. Kiva että järjestetään tälläistä :)

Anonymous said...

Sääli, etten pääsen paikalle, mutta pitäkääpä kivaa.

Takaisin Kallioon said...

krääh, en pääsekään paikalle. Kirotut lomamenot. :/

oopa said...

Harmi, että ei jouda. Ehkä liityn myöhemmin joukkoonne.

Kriisi said...

Harmillista, olen Kangasniemellä esittelemässä nakkikoiria.

Ana said...

Höh, eihän tuolla ollut enää ketään kuuden jäkeen :-(

Nikke said...

Nyt on kyllä käynyt niin, että et ole vain löytänyt meitä. Istuimme amfiteatterin yläpuolella. Paikalta poistuimme vasta puoli yhdeksän aikoihin.

Ana said...

Kävin tutkaisemassa kaksi ryhmää amfiteatterin yläpuolelta, ja koska en nähnyt muita läheskään "ryhmiksi" sanottavia (pikemminkin pareja tai threesomeja) poistuin paikalta amfiteatterin kautta.

Toisaalta, mitä välii, mulla oli oma kokopäivämiitti menossa, olin vain käynyt välillä kotona nukkumassa ja kurvasin lähinnä koemielessä Leninpuiston kautta.