Saturday, 27 June 2009
Blogipicnic?
Paljon aikaa on hurahtanut viimeisistä blogitapaamisista. Kiinnostaisiko ihmisiä tavata vaikka Alppipuistossa picnic-merkeissä? Kumpi olisi parempi aika perjantai 17.7 vai lauantai 18.7 (tai miksei sunnuntai 19.7 myös)? Monilla on varmaan kesän viikonloput buukattu ja menoa mökille ym. mutta varmaan meitäkin löytyy jotka olemme suuren osan kesäajasta Helsingissä...
Thursday, 29 January 2009
Blogaajien kevättalvirieha 28.2.
Vastalauseita ei ole kuulunut päivämääräehdotukselle, ja Facebook-ryhmän puolella on tullut jo paljon ennakkoilmoittautuneita. Joten Blogaajien kevättalvirieha julistettakoon tapahtuvaksi lauantaina 28.2. Helsingin Alppilassa Weeruskassa (Porvoonkatu 19).Tuohon talven kevääksi taittavaan iltaan toivotaan jälleen, että myös ensikertalaiset uskaltaisivat saapua, ja vaikka vain blogeja lukevatkin, koska aika on moneen otteeseen todistanut, että me ollaan kaikki aika kivoja, niin uudet kuin vanhatkin naamat.
Aion varata jollain tapaa porrastetusti Weeruskasta ainakin kolme pöytää, mutta ilmoitelkaa ihmeessä kuitenkin vielä tulostanne joko tänne kommenttilaatikkoon tai tuonne Naamakirjan ryhmään, niin selviää tuleeko mahdollisesti tarvis varata vielä lisää.
Tervetuloa!
Tuesday, 27 January 2009
Blogaajien kevättalvikarkelo
Pikkujouluista on jo kovin pitkä aika, ja niin reaalielämässä kuin Blogistaniassakin on jo ehtinyt tapahtua yhtä sun toista keskustelun aihetta herättävää ja ennen kaikkea naureskeltavaa. Lisäksi tuttuja ja uusia blogaajia on aina mukava nähdä.
Siispä ehdottaisin rohkeasti 28. päivää helmikuuta perinteiselle yhdessäololle, jota Blogimiitiksikin kutsutaan. Paikaksi ehdotan tuttua ja hyväksi havaittua Weeruskaa Helsingin Alppilassa koska a) siellä on hyvä ruoka, b) sinne pääsee kätevästi melkein mistä suunnasta vain ja c) pöytäratkaisut pelaavat kunhan osaan varata ne fiksusti. Lisäeksxtrabonuksena siellä on bilispöytä erimielisyyksien rauhanomaista selvittelyä varten.
Oman blogini puolella Kriisipuurossa asiaa jo alustavasti tunnustelin, ja muutamia rohkaisevia puoltolauseita tuli jo. Joten siispä kysyn nyt täällä, olisiko tässä ideaa ja ihmisillä kokoontumishalukkuutta?
Alustava konsensus on ollut, että vaikka päivämäärä ei olisi se 28.2, niin päivän pitäisi olla mielellään kuitenkin lauantai, jotta raskaan työviikon väsymys ei painaisi päälle, kuten perjantaisin usein käy.
Edit: Miitin event-ryhmä Facebookiin lisätty alustavalla päivämäärällä.

Labels:
Alppila,
blogitapaamiset,
tiedustelu
Tuesday, 18 November 2008
Joulu helistelee kulkusiaan!
Joulu lähestyy, kuten Helena ystävällisesti jo edellisessä viestissä huomautti. Siksipä, koska 12.12. on heitetty ehdotuksena sopivaksi pukkeilupäiväksi (ja Weeruskasta sanottu sen olevan parasparas), ja koska viime miitissä blog(g)aajien joulubakkanaalien järkkäämisen viestikapula vaihtoi omistajaa, on aika kerätä kiinnostuneiden ilmoituksia.
Siispä hyvät ihmiset: Blogipikkujoulut!!1!1
Paikka: Weeruska, Porvoonkatu 19
Päivämäärä: perjantai 12.12.2008
Aika: klo 18.00 ja siitä eteenpäin.
(toim. huom.: ilmoittautuminen kommenteissa tai Lärvikirjassa on vapaaehtoista, tietenkin, mutta kovin suotavaa. Kiitos kaunis.)

Friday, 14 November 2008
Hello
Ystävät kaikki, pikkuinen joulu on just kohta käsillä ja isompi joulu tulla jollottaa koht sillään. Ihmetystäni herättää, että kukaan ei vielä huhuile bloggaajien jouluisen istunnon perään. Minä ainakin kaipaan jo keskustelun herättämistä.
Aika ja päivä on aina kiemuraisempi kuin paikka. Joten, kun jostain on aloitettava, niin minä lyön nyt pöytään ehdotuksenani perjantain 12.12.08.
Jatkakaapa keskustelua ajasta ja paikasta, toivoo täti Helena.

Thursday, 9 October 2008
LäpiBlogiMiitti 24. lokakuuta Weeruskassa
Pyynnöstä laitan tänne tiedon LäpiBlogiMiitistä:
Tapaa bloggaavat kunnallisvaaliehdokkaat, tivaa tiukoista asioista ja auta kehittämään kunnallisen päätöksenteon avaamista blogaten.
Aika: perjantai 24. lokakuuta klo 18-22
Paikka: ravintola Weeruska, Porvoonkatu 19
Emäntinä toimivat seuraavat stadilaiset bloggaavat kunnallisvaaliehdokkaat:
Mirva Haltia-Holmberg, 767
http://www.haltia.net
Miina Kajos, 382
http://www.miinakajos.net
Pörrö Sahlberg, 219
http://www.porrosahlberg.net

Saturday, 6 September 2008
Blogimiitti ja kengät
Kiitokset eilisestä kaikille paikalle saapuneille, kivaa oli! Eräät tahot lupailivat pikkujoulun järjestämistä, joten vieritän vastuun siihen suuntaan.
Minun luokseni kulkeutui Weeruskaan jäänyt kenkälaatikko, joka sisältää (yllätys yllätys) kengät. Mikäli olet omistaja, niin ota yhteyttä minuun ja saat omaisuutesi takaisin.
Minun luokseni kulkeutui Weeruskaan jäänyt kenkälaatikko, joka sisältää (yllätys yllätys) kengät. Mikäli olet omistaja, niin ota yhteyttä minuun ja saat omaisuutesi takaisin.
Subscribe to:
Posts (Atom)