Tuesday 13 November 2007

Pikkujoulut la 15. joulukuuta Weeruskassa

Edellisen postauksen kommenteissa kannatusta pikkujoulupäiväksi sai lauantai 15. joulukuuta. Nyt olen varannut kyseiseksi illaksi jonkin verran tilaa Weeruskasta (Porvoonkatu 19) alkaen klo 18.30, jossa viimekin vuonna vietimme varsin leppoisat pikkujoulut. Sinne on helppo tulla mm. kolmosen ratikalla.

Ilmoittautuminen olis ihan kiva juttu, mutta ei pakollista. Se onnistuu myös Facebookissa, ja tähän tekstiin voi laittaa kommenttiosastolle tiedon.

Kaikki ovat siis piparisen helkkyväisen tervetulleita: oma blogi ei ole välttämättömyys!

Levittäkäähän sanaa!

Tuesday 30 October 2007

Blogipikkujoulut - milloin ja miten?

Muokattu klo 17.20: lisävaihtoehtoja ja -kysymyksiä kommenttien perusteella

Blogipikkujoulut ovat olleet yksi perinteinen kokoontumistapa. Nyt sitten tarvittaisiin ajatuksia ja ideoita paikasta ja ajasta: omaa kalenteriani katsoessani nimittäin tein huomion, että joulukuun perjantait ovat varsin tukkoisia.

Eli joulunalusperjantait:
30. marraskuuta - vaikuttaisi olevan firmojen suosikkiperjantai pikkujouluille
7. joulukuuta - edellinen päivä itsenäisyyspäivä, kyseessä siis pitkä viikonloppu: ihmiset kai reissailevat ja puuhastelevat
14. joulukuuta - minulle hlökohtaisesti ei sovi, mutta jos muut tykkäävät, niin senkun vaan!
21. joulukuuta - kovin lähellä jouluaattoa

Siispä kysymykset:
- pidetäänkö pikkujoulut jonakin noista illoista?
- pidetäänkö pikkujoulut keskellä viikkoa eli esim. keskiviikkona vai torstaina?
- pidetäänkö pikkujoulut vasta ensi vuoden puolella?
- Lisäys: vaiko lauantaina 1. tai 15. päivä? (itse en lauantaille suuresti lämpene, mutta jos toiset niin tahtoo, niin kaikki käy)

- ja missäs tämä kokoontuminen järjestettäisiin?
Lisäys: Helsingissä, mutta missä? Ehdotuksia sopivista ravintoloista otetaan vastaan (joulunalusaika on tunnetusti varsin täyttä aikaa baareissa, ja paikkaan pitäisi mahtua vähintään 40 henkeä).


- - -

Laura Sippola
&Tuki heittää nyt perjantaina 2. päivä keikan Libertessä Ufo Mustosen kanssa. Tiedossa siis mainiota musaa myös blogaajille! Liput 5 euroa ja soitto alkaa yhdeksältä. Aion itse mennä paikalle ja kiva olisi nähdä muitakin.

Wednesday 3 October 2007

Muistutus perjantain miitistä

Blogimiitti on siis nyt perjantaina ravintola Luftista. Aloittelemme klo 18 ja oletettavasti jatkamme muutaman tunnin. Jossain vaiheessa iltaa paikka saattaa vaihtua, mutta jos näin tapahtuu, niin silloin kello lienee jo aika paljon.

Luftissa saa siis juoman lisäksi jonkinlaista syömistä eli salaatteja sekä täytettyjä leipiä.

Salaatit maksavat 7,90 e (sis. salaattia, rucolaa, tomaattia, punasipulia, kurpitsan siemeniä sekä asiakkaan valitsema täyte, esim. antipasto, kana, hedelmiä, limemarinoidut katkaravut...).

Leipiä on croissantista (2,50 e) ja reissumiehestä (3 e) tofukolmioon (5,20 e) ja vuohenjuustociabattaan (5,20).

Jos ruokailijoita ilmenee suuri joukko, niin toki on mahdollista, että ainekset loppuvat. Joten jos siis tiedät jo nyt, että haluat syödä, niin pistä kommentti: voin välittää tiedon Luftiin, jotta voivat varautua.

Facebookiin näyttäisi tällä hetkellä ilmoittautuneet reilut parikymmentä, yhtä paljon on ehkä tulevia, ja tänne miittiblogiin on kommentteja kertynyt sen verran, että olettaisin sen neljäkymmentä henkeä täyttyvän. Kenties jopa enemmänkin.

Mikäli olet mahdollinen ensikertalainen ja epäröit, niin älä suotta ujostele: jokainen meistä on joskus tullut miittiin ensimmäisen kerran ja siitä hengissä selvinnyt! Minua saa tulla vapaasti nykimään hihasta, ja toki niitä muitakin.

Ja vanhat tutut, teitäkin toivon näkeväni monta!

Friday 7 September 2007

Laura ja muita hyviä Libertén Laulutuvassa

Blogistaan(kin) tuttu Laura Sippola vetää monelle blogaajalle tuttua Laulutupaa, nyt Club Libertéssä. Ja ah, mitä musiikkimiehiä Laura on saanut syksyyn mukaansa:

la 29.9. Tuure Kilpeläinen with Laura &Tuki
pe 2.11. Ufo Mustonen with Laura &Tuki
pe 7.12. Kauko Röyhkä with Laura &Tuki

Liput maksavat 6 euroa ja soitto alkaa klo 22.

Nämä keikat menisivät sellaisina blogaajien tapaamisjamitteluina. Jotta sinne siis, ainakin itse aion pyrkiä paikalle!

Friday 31 August 2007

Helsingin syysmiitti pe 5. lokakuuta

Nyt on taas aika kokoontua Helsingissäkin, eli...

Aika: perjantai 5. lokakuuta alk. klo 18
Paikka: Ravintola Luft, Aleksis Kiven katu 30 (Fleminginkadun kulma), Kallio.
- Kohdalla pysähtyvät lukuisat bussit mm. keskustan ja Pasilan suuntaan.
- Saa juomaa ja ruokaa

Ilmoittautuminen ei pakollista, mutta mieluusti henkilömäärän arvioimista varten pistä kommentti tähän postaukseen tai napsauta Facebookissa itsesi osallistujaksi. Lisäys: vaatii rekisteröitymisen eikä tietysti sovi niille, jotka haluavat saapua paikalle anonyymeina.

Tapahtumatiedon levittäminen on sallittua ja jopa suositeltavaa esimerkiksi Oopan ja Jarkon videoluomuksen avustuksella.



Ja Scizo-Janne teki bannerinkin, jolla tietoa saa levittää:





Tervetuloa, kaikki! Oli blogi tai ei!

Thursday 30 August 2007

Tampereella ta-va-taan la 8.9.

Tervetuloa kansainvälisiin ta-vau-skil-api-lui-hin Tampereelle lauantaina 8.9. panimoravintola Plevnaan alkaen kello 18.00. Ennakkoilmoittautuminen ei ole välttämätöntä (mutta suotavaa sähköpostitse ohiammuttu ähää netti piste fi pöytävarauksen tarkentamiseksi), alkeellinen tavaustaito on eduksi jÄH.

Mitä minä tässä selitän?

Tulkaa, tulkaa! Bloggaajat, blogaajat, vain välittömästi omaa elämänpiiriä koskettavan epäkiinnostavan sonnan suoltajat, tositoimittajat, kansalaisjournalistit, haircuttaajat, mielipitelijät, horisijat, höpisijät, pähkäilijät, jahkailijat, Juha Seppälä, kommentoijat ja lurkkerit. Tulkaa!

Monday 20 August 2007

Tampereella tapaaminen syyskuussa

Olli tiedotti, että Sumpli.com -palvelun avustuksella järjestellään Tampereelle blogimiittiä. Joten kiinnostuneet, menkää ja osallistukaa ensiksi päivän päättämiseen ja sitten itse miittiin!

Päivitys 22.8: Kommenttiosastolta poimituksi tähän: Ohari on esittänyt omassa blogissaan tamperelaisille miittiä 8. syyskuuta.

Monday 6 August 2007

Kukkahattutätien ärsytyskampanja

Kriisi kirjoittaa:

Pelottava tietoverkko, tuo hirveä intttternett johtaa joskus siihen, että ihmiset löytävät toisensa. Kaikkein paheksuttavinta asiassa on se, että eihän homman niin pitäisi mennä, vaan meidän kaikkien pitäisi muuttua kalmankalpeiksi olmeiksi, jotka ovat viimeksi käyneet suihkussa joskus toissa vuonna, ja jotka eivät uskalla koskaan poistua kotoaan - ihan vain että kukkahattutädeillä olisi jotain kauhisteltavaa.

Mutta kukkahattutätejähän on kiva ärsyttää tekemällä juuri niin kuin ne eivät halua (itse asiassa ne salaa nauttivat siitäkin koska saavat silloinkin syytä kauhistella), joten tulikin mieleeni, että pitäisikö suorittaa kukkahattutätien joukkoärsytystoimenpide? Mennä isolla porukalla tapaamaan toisiamme (ja yrittää houkutella ihan uusiakin uhreja mukaan), juomaan ja syömään hyvin sekä toteamaan että hymyily on hyvää kasvojumppaa.

Oisko se jees? Kiinnostaisko? Rakkauden kesääkin on vielä muutama viikko jäljellä, ja lomanloppumasennuksen orastavia oireita olisi hyvä lääkitä mahdollisimman pikaisasti, ettei moinen tila pääse liian nopeasti eskaloitumaan syysvitutukseksi.


Kuten kommenttiketjusta voi lukea, ajankohta on ensi perjantai (10.8.) kello viidestä (17:00) eteenpäin ja paikka jo monasti hyväksi koettu Alppipuisto. Tarkemmaksi koordinaateiksi voinee sanoa niin ikään hyväksi koetun amfiteatterin.

Kirjoitti Kriisin puolesta Nikke

Monday 11 June 2007

Blogimiitti Second Lifessa Yoen Kievarissa 17.6.

yoe@ikebukuro3-33-2 ja Tuhat Sanaa järjestävät 17.6.2007 bloggaajatapaamisen Second Life -maailmassa. Kokoontuminen Yoen Kievariin sunnuntaina kahteen mennessä.

Miittiä edeltää ohjattu tutustumiskierros SL:iin, tarkoituksena tutkia, mitä SL voi tarjota ihmisille joita pelkkä maisemien ihailu tai muotishoppailu ei kiinnosta (Blogimiitti Second Lifessa suunnitteilla).

Retki alkaa n. klo 11 Suomen aikaa Yoen Kievarista ja päättyy samaan paikkaan joskus iltapäiväkahteen mennessä, jonka jälkeen voidaan vapaasti istua ja pohtia nähtyä.

Kievariin ovat kaikki tervetulleita, mutta jos haluat osallistua retkelle, ota yhteyttä Second Lifessa Yoe May:hin tai sähköpostitse jompaan kumpaan, jotta voidaan varmistaa, että koko joukkue pysyy kasassa teleporttaillessa paikasta toiseen.

Retkikohteiksi on kaavailtu:

Second Sweden - Ruotsin suurlähetystö
ISM - International Space Museum
The Pond - Australialainen huvisaari
Blekinge sculpture park - veistospuisto

Thursday 31 May 2007

Tampere lauantaina 2.6

Pääkaupunkiseutu ja Lahti ovat edustettuina Tampereella blogimiitissä lauantaina 2.6. Tapaaminen on Plevnassa klo 16 alkaen. Paikalle ovat allekirjoittaneen lisäksi lupautuneet ainakin Turisti, Cista, Ulla, Kaura, Vintti, Joonas sekä Anna Reetta. Tarkoitus olisi viipyä Plevnassa ainakin klo 21 saakka, joten myöhemminkin voi pelmahtaa paikalle. (Eihän se viipyminen nyt mikään itsetarkoitus ole, vaan kokemuksesta havaittu. Ei meitä saa irti penkeistämme, kun kerran on istuttu!)

Henkilökohtaisesti toivon, että jengiä tulee paikalle paljon. Mitä useampi kauha sopassa... vai miten se nyt meni. Tapaamisiin lauantaina!

Kesäkauden sisäänajotilaisuus Alppipuistossa 9.6.

Nyt kun kesä vihdoin ja viimein päätti saapua koleaan koto-Suomeemme, on aika osoittaa kiitollisuutemme viettämällä aikaa ulkona. Tai ainakin se kuulostaa hyvältä verukkeelta järjestää blogimiitti. Inspiraationa toimii mahdollisuus sulkea ympyrä jonka matka alkoi Alppipuistossa viime elokuussa kun menetin blogimiittipoikuuteni.

Varaa siis kalenteristasi kesäkuun 9. päivä kuluvaa vuotta ja suuntaa silloin askeleesi Alppipuistoon, Amfi-teatterin läheisyyteen.

Ajattelin että, jos sää on hyvä eli ulkoilukelpoinen, voisi aloittaa jo kolmelta päivällä. Näin ehtii nauttia enemmän kuin illan viimeisistä auringonsäteistä. Itse ajattelin myös pakata mukaan kertakäyttögrillin sekä siihen sopivaa apetta - aitoon piknik-henkeen.

Mikäli keli on kurja, myöhempi ajankohta - esim. klo 18:00, mielipiteitä? - lienee fiksumpi ja kohdekin silloin puiston sijaan jokin tarkoitukseen sopiva ravitsemusliike. Esimerkiksi lähes Alppipuiston kyljessä oleva Weeruska joka palveli onnistuneesti samaa tarkoitusta talvisempaan vuodenaikaan.

Eikä sitten muuta kuin: Nähdään siellä!

Monday 7 May 2007

Blogimiitti Jyväskylässä 25. päivä

Jyväskyläläiset suunnittelevat blogimiittiä perjantaille 25. päivä. Koska minutkin, helsinkiläinen, on kelpuutettu mukaan, niin sinne kannattaa suunnata kenties jopa kauempaakin.

Lukekaa lisää keskisuomalaisten omasta miittiblogista.

(PS: Jos joku on autoilemassa pääkaupunkiseudulta Jyväskylään kyseisenä päivänä, niin minulle saa tarjota myös kyytiä).

Tuesday 1 May 2007

Vähän kuin vapun jatke

Päivitys 4. toukokuuta klo 12.30: Yliviivasin henkilöt, jotka eivät päässeet paikalle. Lista ei ole muutoinkaan täydellinen, mutta on siinä sentään aika monta.

Iso kiitos kaikille teille, jotka olitte!

Esimerkiki Oopalta ja Tuijalta löytyy myös kuvamateriaalia, ja Sun Äitis on luvannut raportin illasta. Muutamat ovatkin jo omansa tehneet.

Mieluusti otan toki myös palautetta sähköpostiinikin, jos joku haluaa jotain kertoa, muttei sitä blogissaan tahdo julistaa.

Ja jos on tiedossa firmoja, jotka haluavat sponssata jatkossa miittejä, niin eiköhän sopimukseen päästä, heh.

- - -

Siis sopivasti vapun jatkoina torstaina 3. päivä kaikki loistavat blog(g)aajat kokoontuvat ravitsemusliike Nousuun alkaen klo 18.30. Kiitän jo tässä vaiheessa niitä noin 50 ilmoittautunutta, koska toisiammehan me haluamme nähdä.

Joten jos vielä joku mielii paikalle, niin tervetuloa vaan! Tilaan mahtuu kyllä kuokkimaan oikein hyvin, joten ei ole pakko edes ilmoittaa minulle tulostaan, ellei halua ilmaista juomaa. Saa tulla myös myöhemmin: tuskin me sieltä baarista kovin aikaisessa vaiheessa mihinkään liikahdamme. En ainakaan itse suunnitellut moista.

Paikalle ovat siis lisäksi monet mukavat tyypit, kuten Sun Äitis, Justin, Oopa (joka siis ottaa alkuillasta kuvia), Turisti (bloginsa lopettamisesta huolimatta hän elää!), Rappiotäti, Antti, Marjut, pni, PA, Joonas von Tumppu, Erkka, Tuija, Lostis, Nikke, Minh, Seppänen, Helen, Kari, Kriisi, Pörrö, Jon, Janne ja ketä kaikkia teitä olikaan.

Ja erityisen uteliaana tietysti odotan taas kaikkia minulle uusia naamoja, joita heitäkin on jo mukavasti ilmoittanut: Veteraaniurheilija, Satujatar, Monksu, Ulla jne.

(En oikein tiedä, voiko tässä nyt etukäteen jo linkitellä kaikkiin, jos ne ei vaikka tykkää, kun aikomukset paljastuvat, joten en sitten paljasta jokaista blogaajaa. Ja jääpä vähän yllätyksiäkin!)

Ja sitten on jotain tyyppejä, joilla ei ole edes blogia, mutta ne tulee silti, mikä on tietysti aika uskalias teko (kuten vaikka Igglon Björn, tai ainakaan minulle se ei ole paljastanut blogiaan).

Jotta nähdään siellä ja drinkkilippuja saa sitten minulta: tosin näillä näkymin uskallan antaa osan tästä tehtävästä myös Justinin hoidettavaksi.

Ja viestiä tapahtumasta saa siis edelleen levittää!

Tuesday 24 April 2007

Katseet nyt Blogipöhinään 3.5.07

Töölönrannan blogimiittiin osallistui reilut parikymmentä aktiivista kirjoittajaa. Nk. "virallinen osuus", josta kaikenkattavan pöytäkirjan on laatinut Sun äitis päättyi kymmenen maissa. Silloin muutama siirtyi kotisohvalle, mutta suurin osa jatkoi Kallioon. Jatkoista löytyy postauksia ainakin Nikcelta , Takaisin Kallioon, ja Laura polkkaa.

Mukavaa oli, vaikka Nikcen sanoin Töölönrannan hintataso oli aivan kipukynnyksellä. Olen täysin samaa mieltä.

NYT KATSEET SUUNNATAAN BLOGIPÖHINÄÄN TORSTAINA 3.5.07

Katso Marinadin kutsu pari postausta taaksepäin.

Thursday 19 April 2007

Ei haittaa vesi, lumi, räntä, moska, loska

OSOITE ON TÖÖLÖNRANTA HUOMENNA PERJANTAINA
20.4.07 klo 17 alk.

No hätä, tää on tätä. KEVÄT

Sunday 15 April 2007

Kutsu: 3. toukokuuta blogipöhinää

Torstaina 3. toukokuuta järjestetään blogipöhinää Nosturin Nousussa (Telakkakatu 8) alkaen klo 18.30. Tällä kertaa kyseessä on hieman normaalista poikkeavaa meininkiä, sillä olen myynyt palasen blogisieluani ja sopinut asuntokaupan parissa toimivan Igglon kanssa, että he saavat sponsoroida tapahtumaa. Eli siis paikalle saapuvat saavat myös hiukkasen juomista ja raksunaposteltavaa.

Sponrorimeiningin ansiosta tilaisuudessa on myös ohjelmaa alkaen n. klo 19, eli Igglon myyntijohtaja Björn Hammar sanoo sanasensa. Lisäksi luvassa on toisenkin, nettimaailmaan liittyvän, kiinnostavan henkilön puheenvuoro.

Olen myös ajatellut, että tässä tilaisuudessa valokuvaus on sallittu klo 20 asti ilman, että erikseen tarvitsee kuvattavilta pyytää kuvauslupaa. Joten jos haluat varmistaa, ettei naamasi näy missään, niin naamioidu tai merkitse itsesi jonkinlaisella Paparazzit pois kimpustani! -merkinnällä tai näkyvään paikkaan liimatulla punaisella tarralla.

Järjestelyistä johtuen pyydän ilmoittamaan saapumisesta joko kommenttiosastolle tai miulle sähköpostiin (mari.koistinen (at) gmail.com, samasta mailiosoitteesta voi tietysti kysellä myös lisätietoja, jos joku niitä haluaa).

Tämä pitäisi tehdä viimeistään pari päivää aikaisemmin, mutta mitä pikemmin, niin sen parempi: jos nyt jostain syystä uhkaa tulla mieletön yleisöryntäys, niin joudutaan tietysti sen ilmoittautumisjärjestyksen mukaan karsimaan väkeä. Ja osallistumisoikeushan menee periaatteella "Blogi olis kiva, muttei pakollinen".

(Mielestäni olisi muuten mukavaa, jos viitsisitte askarrella itsellenne jotain nimikylttejäkin, koska sitten on vähän helpompi muistaa, kenen kanssa tulikaan jutusteltua.)

Tervetuloa!

Tuesday 10 April 2007

KUTSU TÖÖLÖNRANTAAN 20.4.07 klo 17

KAIKKI BLOGGAAJAT JA BLOGAAJAT

Kun ei moitteita ole kuulunut, niin pidetään sovittuna, että kevättapaaminen pidetään
ravintola Töölönrannassa, perjantaina 20 päivänä huhtikuuta 2007 klo 17 alkaen. Ensimmäiset istuvat sään mukaan joko terassilla tai baarissa.

Olen sopinut ravintolan varauksista vastaavan kanssa, että baarista voi siirtyä salin puolelle syömään. Ja eihän tämän tarvitse olla kuin lähtöpaikka. Töölönrannasta voi suunnistaa ihan mihin suuntaan tahansa, jos siltä tuntuu.

TERVETULOA

Monday 9 April 2007

Lukupiiri paremmalla onnella

Jospa nyt päivittyisi. Eli ajattelin että seuraavana kirjailijana olisi Anton Tsehov. Luettavia novelleja "Sali numero 6" ja "Jonyts". Kun on näin kevät niin tapaaminen voitaisiin lykätä vaikka kesäkuun alkuun jolloin hyvällä säällä voisisi kokoontua ulkosalla picnickin merkeissä.

Ilmoittakaa tähän viestiin jos olette kiinnostuneita tästä tapaamisesta. Jos saadaan neljä kiinnostunutta kokoon niin pidetään tapaaminen. Pienemmällä porukalla ei ehkä viitsi. Ilmoitan sitten uudessa viestissä ajan ja paikan (esim. rautatieaseman edessä voisi olla hyvä ja siitä sitten katsoa sään mukaan suunnataanko puistoon vaiko kahvilaan).

Novellit löytyvät Tsehovin "Valitut novellit" kokoelmasta - erikseen olevissa kappaleissa "Valitut novellit 2" osasta.

Tässä voisi miettiä mikä olisi hyvä tapaamisaika ja mikä olisi sadevarauksella kiva kahvila.

Ehdotan seuraavia vaihtoehtoja: Su 3.6 klo. 16, Ti 5.6 klo 18 tai Pe 8.6 klo. 18.

(poistin novelleista kaksi todetessani uudella lukemalla kuinka paljon informaatiota jo "Sali n:o 6:ssa" on)

Kevättä on rinnassa, siis tavataan

Kevättä on monilla rinnassa ja kaipuuta bloggaajien ja blogaajien livetapaamiseen. Tosi kivaa. Lyödään siis kiinni päivämäärä perjantai 20.4.07 klo 17 alkaen. Paikka on vielä hakusessa. Osaisko Turisti tai joku muu kertoa missä näkyis hiirenkorvia tuoppien joukossa?
Minulle tuli ekaks mieleen Töölönranta.

Iso joukko on jo tämän tapaamisen huomioinut, mutta antaa sanan vaan kiertää lisää.
Huomioikaa myös junakohtauksen Tallinnan retki. Sitä on hyvä pohjustaa perjantaina 20.4.07.
Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

Saturday 7 April 2007

Yhdessä kevääseen

Täällä kaivataan nyt valoisuutta ja iloa kevään tulosta.

Olisko innokkaita bloggaajia (blogaajatkin ovat tervetulleita) istumaan saman pöydän ääreen perjantaina 20.4.07?

Paikkaehdotuksiksi toivoisin sellaisia, joista näkyy vihreää ruohoa ja puiden silmuja tai sinistä merta.

Minä niin haluan nähdä teidät kaikki pitkän talven jälkeen !
Siis HoHOI Marinadi, Sun äitis, Nicke, Virkanainen, Skrubu, PA, Eräs Saara, Kriisipuuro, Elma-täti, Qimki, Mitvit, Viima, ynnä kaikki, kaikki muut.

Sunday 18 March 2007

Lukupiiri jatkuu

Unohtakaa koko lukupiiri. Ymmärrän kyllä jos minun jutuistani ole kiinnostuttu tai läsnäolostani ole suotavaa. Pyydän itseni poistettavaksi tältä listalta.

Wednesday 17 January 2007

Pikayllätysrokkimiitti huomenna Kaisaniemessä

Tiia laittoi miittimailia:

"Me ajateltiin pistää pystyyn blogimiitti huomenna torstaina Helsingin Molly Malone'sissa Kaisaniemessä - siellä soittaa tällä viikolla niin maan mainionparas irlantilais-ruattalainen coverbändi Cousin Bill, ja tunnelma on huikean mukava. Ei sisäänpääsymaksua eikä ainakaan eilen myöskään narikkamaksua! Voisi tavata raflan yläkerrassa joskus kymmenen maissa tai aiemmin."

Kiinnostuneet voivat kysellä Tiialta lisää tässä kommenttiosastolla tai sitten vaikka heittämällä hälle suoraan mailia (unikissa (at) welho.com).

Saturday 13 January 2007

Lukupiiri tiistai 6.2

Koska lukupiiriä kohtaan osoitettiin kiinnostusta, mutta mitään aikaa tai paikkaa ei ehdotettu, niin määritän ensimmäiseksi tapaamisajaksi tiistain 6.2 klo 19 Cafe la Cremessä (Salomonkatu 17, Kampin McDonaldsin ja Kelan vieressä).

Luettava kirja siis Conradin Pimeyden sydän. Kirja näyttää olevan lainassa Helsingin isommissa kirjastoissa mutta tekemällä siitä varauksen sen saa käsiinsä muutamassa päivässä. Se löytyy myös kirjakaupoista A-hintaisena loistopokkarina (muistaakseni hintaa vajaat 5 euroa). Sivuja on 160 eli sen lukee yhdessä illassa. Jos ei ehdi lukea niin voi tietty katsoa esim. leffan "Apocalypse now" joka perustuu Conradin kirjaan.

Minä ainakin ilmaannun kahvilaan tuohon aikaan ja toivon että idea kiinnostaa myös muita :) Minut tunnistaa vaaleista hiuksista, silmälaseista ja mustasta ponchosta.

Wednesday 10 January 2007

Lukupiiri?

Hei

Kiinnostaisiko muita osallistua lukupiiriin jossa luettaisiin yhdessä joku klassikkoteos ja sitten tavattaisiin ja keskusteltaisiin luetusta kirjasta? Tapaamiset voisivat olla kerran kuussa (olisi tarpeeksi aikaa löytää ja lukea sovittu kirja) jossain mukavassa, rauhallisessa ja suht edullisessa ravintolassa. Jos juttu ottaa tulta alleen niin ryhmäläiset voisivat järjestää tapaamiset vuorollaan kotonaan mutta voitaisiin aloittaa tapaamalla jossain keskustan tai Kallion baarissa.

Ehdottaisin tapaamiset olisivat joko kuukauden ensimmäinen tiistai tai keskiviikko klo 19 (eli ensimmäinen tapaaminen olisi 6/7.2). Ensimmäiseksi kirjaksi ehdottaisin Joseph Conradin Pimeyden sydäntä.

Tämän viestin alla voitaisiin miettiä
- mikä olisi hyvä paikka tapaamisille?
- kumpi on parempi päivä - tiistai vai keskiviikko?
- muuta vapaata ideointia lukupiiristä

Friday 5 January 2007

Bloggaus kunniaan!

Anteeksi tämä häirikkökirjoitus (kohta minut varmaan bännätään täältä), mutta haluan, että tämä blogi on blogaajien lisäksi myös bloggaajille, joihin itse kuulun. Huomasin, että tämä oli luokituksissakin blogaajat-ryhmässä. Bloggaus kunniaan! ;)

t. Häirikkö-Hurina

Itä-Suomi hoi ! Nyt puuhataan miittiä Mikkeliin

Sain Marinadilta oikeudet tunkeutua tämän blogin pyhimpään. Jännää.
Tätäkin jännempää on, että nyt puuhataan oikeesti miittiä Mikkeliin. Minä jo ehdin ehdottaa lauantaita 13. tammikuuta, eli samaan aikaan kun pääkaupunkiseutu pöllyttää taikinajauhoja Marinadilla ja keskustelee henkevästi Weeruskassa.

Tuli kuitenkin toive, ettei näin äkkiä. Ja sehän sopii. Mukavaa on muutaman viikonkin päästä tavata uusia ihmisiä ja saada blogeille lihaa sanojen ympärille. Saas nähdä tarvitaanko rintapielet täyteen neilikoita, vai paistaako bloggaus otsaluusta.

Eli nyt siis kommentoimaan, mikä päivä itse kullekin parhaiten sopisi. Samoin ehdotukset trefiipaikasta. Minulle tuli ekana mieleen Rosso Maaherrankadulla.

Thursday 4 January 2007

Lauantaina 13.1. piirakkatalkoiden jatkot Weeruskassa

Lupauduin taannoin blogissani järjestämään karjalanpiirakoiden leivontatalkoot luonani lauantaina 13. päivä kuluvaa kuuta. Piirakoiden lisäksi Minh on lupaillut pöytäämme vatruskoita.

Taikinanväännön, jauhonpöllyttelyn, kaulimisen, rypytyksen, voitelun, paiston ja mikä tärkeintä, maistelun jälkeen, suuntaamme Weeruskaan. Tämä tapahtunee noin klo 18, ja kaikki halukkaat ovat tervetulleita.

Jos joku on kiinnostanut osallistumaan leipomishetkeen (aiempaa kokemusta ei vaadita, eikä edes kiinnostusta vääntää yhtä piirakkaa), voi pistää sähköpostia minulle. Yksiöni koko asettaa jonkinlaiset rajoitukset ihmismäärälle, mutta sopu sijaa antaa ja leivonta suoritetaan rennoin ottein.

Tästä blogista

Blogitapaamiset-blogi on perustettu, jotta olisi yksi selvä paikka, josta selviäisi erilaiset blogimiittien ajankohdat ja paikat eri puolilla Suomea.

Tällä hetkellä kirjoittajissa on mukana edustukset Helsingistä, Oulusta ja Tampereelta, mutta lisää kaivataan: jos siis olet itse miittejä organisoiva, sellaiseksi mahdollisesti tahtova tai tiedät heitä, jotka porukkaa kutsuvat paikalle, niin heitäpäs minulle mailia (marinadi (at) gmail.com).

Blogissa saa täysin vapaasti julkaista tietoja ihan minkätyyppisistä kokoontumisista tahansa. Eli jos mielit kaljalle, pelailemaan lautapelejä, syömään illallista, harrastamaan ulkoilua tai mitä tahansa, mutta seuraa puuttuu, niin toki täällä saa huudella.

Lisäksi olisi toivottavaa, että miitteihin osallistuneet laittaisivat kommentteihin tiedon, mikäli kohtaamisesta jollain lailla blogissaan raportoivat. Se helpottaa kummasti kaikkien meidän uteliaiden elämää.