Wednesday 30 March 2011

Bloggaajien pitkä pitkäperjantai a.k.a. Bloggaajat goes Punavuori

Missä: Old Anchor, Helsingin Punavuori (Pursimiehenkatu 16 eli Pursimiehenkadun ja Kankurinkadun kulma)
Milloin: Perjantaina 22. huhtikuuta eli pitkäperjantaina kello 16.00 etiäpäin


Hei! Siitä on peräti kaksi vuotta kun bloggaajat ovat viimeksi kevätriehanneet. Olisi siis jo aika, kun joulustakin on jo tovi ja seuraavan jouluun on tovi toiseen. Kevät on uuden aikaa, eli perinteinen Weeruska ja Kallion Alppila vaihtuvat Punavuoren uljaaseen hipsterikaupunginosaan.

Tosi hyperisomegakattavan pikagallupin perusteella mööttipäiväksi on valkkautunut pitkäperjantai, koska vaikka baarit menevätkin kiinni puoliltaöin (ja Ankkurin keittiö jo kahdeksalta) on se silti sietämättömän kamalan pitkä perjantai ilman muita bloggaajia.

Älä siis istu muniesi päällä, vaan ankkuroi itsesi hyvään seuraan. Hyvällä tsägällä juuri käytyjen vaalien lisäksi puhutaan myös yhteiskunnallisesti rakentavista aiheista kuten tisseistä.


Facebook-ryhmä miitille on täällä.